Shellin pihasta pääsikin jo keskustaan kätevästi kävellen. Ennen kuin lähdimme keskustaan kävimme Shellissä wc:ssä ja joimme yhdet pullooluet. Tuolla Shellissä oli kunnon ravintola/pub tilat ja etenkin pub puoli oli aika viihtyisä vanhoista hirsistä rakennettuna. Ihan hyvä fiilis oli jukeboxista Kersantti Karoliinan soidessa ja olutta juoden.
Keskustaan päin kävellessämme huomasimme että kylä ei ihan niin pieni olekkaan mitä asukasluvun perusteella olisi saattanut ajatella (4000 asukasta tuolloin nyt wikipedian mukaan isompi kuntaliitoksen takia).
Kerrostaloja nimittäin oli melko rutkasti. Keskustassa ensimmäisenä päätimme maistaa paikallisen grillin antimia. Itse otin salamipatongin ja emäntä kanapatongin. Salami ja mukana tullut valkosipulimajoneesi oli hemmetin hyvää ja patonki oli juuri sopivan kokoinen viemään nälän muttei tuonut ähkyä.
Kun olimme syöneet grillin terassilla ja siinä parin paikallisen kanssa juteltua joilta kuulimme että jouto tupa on paikka mihin kannattaa ensimmäisenä mennä ottamaan tuoppi sahtia. sinne siis. Tilasin itselleni litran tuopin sahtia ja emännälle pienen tuopin. Melko erikoisen makuistahan se ol ialkuun mutta nyt pidän sitä yhtenä parhaista ellen parhaana oluena jota olen juonut. Muija ei niin välittänyt muttei sylkenytkään (hän ei niin oluista ylipäätään välitä). tuntui kuin olisin jo hieman humaltunut tuosta tuopista. Pöytään istuutui joku paikallinen vanhempi pariskunta jotka tilasivat myös sahtia ja tarjosivat meille vielä yhdet (emäntä tosin otti jo siiderin).
Paikalliselta pariskunnalta saimme tietää että paras uimapaikka on kävelymatkan päässä nimeltä joutsan uimalaitos. heidän ohjeillaan miltei suoraa tietä kävelimme uimalaan joka oli ihan kiva paikka hyppytorneineen. Hyppäsin ensin kakkoskerroksesta pienen empimisen jälkeen (en ollut koskaan hypännyt korkekalta veteen) ja suoraan painuin sen jälkeen kolmanteen kerrokseen jossa paikalliset hyppivät kreeoksen kaiteen päältä. Vaikka se oli huomattavasti korkeammalla kuin kakkoskerros en enään epäröinyt ja annoin mennä. Helvetin mukava tunne kunno npudotus ja ei tuo veteen molskahtaminen sattunut laisinkaan. Hyppytornilla tulikin vietettyä pari kolme tuntia aikaa ja tornille tuli reissu naikana palattua useita kertoja.
Uimarannalla olleiden nuorten aikuisten kyydillä pääsimme ilmaiseksi talomuseolle josta lupasivat vielä tunnin päästä hakea kun muutenkin heittelivät lenkkiä. Talomuseo oli ihan mielenkiintoinen paikka. Ilmainen sisäänpääsy ja ja siellä oli kaikenlaista NOH mitä vanhassa talomuseossa nyt on

Kuitenkin yksi asia mikä ei heti tule mieleen oli talonpoikakeinu joka oli iso puusta tehty keinu jossa seistiin ja keinulla voi tehdä tyäsympyränkin kunahn tarpeeksi vauhtia saa. Emme uskaltaneet keinua kuin normaalisti ja tuskin kahdestaan oltaisiin sitä keinua ympäri saatukkaan ja liekkö museokeinu olisi kestänyt edes sitä.
Paikallalliset nuoret tulivat hakemaan kuten sovitttiin mutta nyt on lähdettävä joten kerron loput myöhemmin.