Noin 4000 tuntia veden alla viettäneenä on lukuisiin hai-kavereihinkin tullut törmättyä ja asioihin jonkun verran perehdyttyä. Tiikereitä, riuttahaita joka lähtöön jne olen hämmästellyt ihan lähituntumalta. Myös häkissä olen ollut valkoisen hämmästeltävänä asuessani Ausseissa.
Väite siitä, että hait oppivat "syömään" ihmistä, kun häkkidyykit aloitettiin on terveisiä sieltä jostain. Ja yksikään asiantuntija ei vakavissaan väitä, että häkkikuviot lisäisivät mitenkään näiden primitiivisten otusten agressiivisuutta. Valitan. Nuo upeat otukset toimivat ikiaikoisten vaistojensa perusteella. Yksikään hai EI elä jahdatakseen ihmistä, eikä varsinaisesti edes pidä meidän lajin mausta. Tosiaan suurimmassa osassa tapauksista on esim surffaria epähuomiossa luultu hylkeeksi (joka muuten on valkoisen pääasiallista ravintoa).
Mutta siitä huolimatta itse nautin enemmän, kun näen merten päälliköitä ihan "sattumalta" ilman ylimääräisiä kuviota. Oli se sitten ruokintaa (kokeiltu tämäkin), häkkiä tai muuta houkuttelua. Pätee muuten sit muihinkin luontokappaleisiin.
Sitten alkuperäiseen kysymykseen. Australiassa on erittäin loistavat mahdollisuudet päästä seuraamaan näitä fisuja. Esim Sydneyn ympäristössä oli Bull shark erittäin usein sukelluskaverina, lajeja toki muitakin. Mitä pohjoisemmaksi menet, sitä lämpösemmäksi käyvät vedet ja samalla muuttuu myös haikanta. Riuttahaita tapaa Valliriutalla ihan mukavasti.
Mikään riski joutua hyökkäyksen kohteeksi EI kasva, ihan samaa puppua. Itse asiassa noi viileämmissä vesissä asuvat veijarit on tyypillisesti agressiivisempia...
Suurempi riski on joutua kadulla rattijuopon yliajamaksi kun hain uhriksi. Et älkää vaan menkö uimaan tai sukeltamaan, jää mulle enemmän tilaa

95% sukeltajista pitää peukkuja, et näkis haita. Mitä useammin, sen parempi. Upeita kaloja kerta kaikkiaan!!